Wushu on perinteinen kiinalainen
urheilulaji, jossa sisäinen ja ulkoinen harjoitus ovat yhtä tärkeitä.
Wushun sisällön muodostavat kamppailuliikkeet, ja sen tärkeimmät
harjoittelumuodot ovat liikesarjat (taolu) ja ottelut (sanshou).
Sana wushu on kiinaa ja tarkoittaa "sotataitoa".
Erilaisia wushu-lajeja on Kiinassa satoja. Näihin lukeutuvat erilaiset
nyrkkeilylajit kuten shaolinquan, changquan, nanquan, taijiquan, xingyiquan,
baguazhang jne., sekä lajit, joissa käytetään aseita
kuten miekkaa, sapelia, keihästä, keppiä jne.
Muinaisessa
Kiinassa wushu oli paitsi itsepuolustus- ja kuntoilulaji myös
osa sotilaiden valintakoetta Tang-dynastian ajalta (600 j.a.a.) alkaen.
Jo Song-dynastian aikana (960-1276) alettiin järjestää wushu-kilpailuja.
Länsimaissa wushu tunnetaan paremmin nimellä "kungfu" (gongfu),
joka ei kuitenkaan ole minkään lajin nimi. Sana tarkoittaa
taitoa ja aikaa, joka omistetaan jollekin. Kamppailutaitojen oppiminen
vaatii yleensä paljon aikaa, ja siksi länsimaalaiset ovat
tulkinneet kungfun tarkoittavan itse kamppailutaitoja.
Nykyään wushu on yhä itsepuolustus-
ja kuntoilulaji, mutta myös suosittu kilpailulaji. Kiinan kansantasavallan
perustamisen jälkeen wushu kuului maan kansallisiin urheilulajeihin.
Tänä päivänä Kiinassa on tuhansia ammattimaisia
kilpailijoita ja valmentajia sekä alan tutkijoita. Jokaisella
maakunnalla on oma ammattilaisjoukkueensa, joka osallistuu vuosittain
pidettävään kansallisiin wushu-mestaruuskisoihin. Kansainvälisiä wushu-kilpailuja
on pidetty 1980-luvulta lähtien. Wushu-lajit otettiin Aasian kisoihin
vuonna 1990, ja ne ovat mukana myös Aasian olympialaisissa. Kansainvälinen
Wushu-liitto perustettiin vuonna 1990. Vuodesta 1991 lähtien on
joka toinen vuosi pidetty Wushun
maailmanmestaruuskisat.
Ensimmäiset kilpailut järjestettiin Pekingissä. Euroopan
Wushu-liitto aloitti toimintansa vuonna 1985, ja ensimmäiset Euroopan-mestaruuskisat
pidettiin Belgiassa vuonna 1986. Myös nämä on järjestetty
joka toinen vuosi. Suomen Wushu-liitto perustettiin 1991. Liitto on
sekä Euroopan Wushu-liiton että kansainvälisen
Wushu-liiton
jäsen. Perustamisvuodestaan lähtien se on menestyksekkäästi
osallistunut Euroopan- ja maailmanmestaruuskisoihin. Suomen maajoukkueen
kilpailijat ovat voittaneet EM-kultaa (1994, 1998, 2002) ja -hopeaa
(1996) sekä MM-kisoissa 8.sijan (1997) taijiquan-lajeissa.
Wushu-kilpailuissa lajit jaetaan
kahteen ryhmään: liikesarjoihin ja otteluihin. Liikesarjoihin
kuuluva taijiquan on aina ollut yksi kilpailujen päälajeista.